maanantai 28. tammikuuta 2013

Hei ystäväiseni!

Taas on kulunut liian monta päivää kirjoittamisesta, ei ole osannut pysähtyä hetkeksi alas ja aloittamaan kirjoittelua. Otan tavoitteeksi kerran viikossa tänne kirjoitella. Tää viikko on mennyt tosi nopeasti. Kaikki on vieläkin uutta ja ihmeellistä. Ihmiset täällä on tosi mukavia ja auttavaisia. :) Ollaan kierrelty ostareita ja kävelty paljon! Olis ollu ihan mielenkiintoista katsoa askelmittarilla kuinka paljon sitä on tullut käveltyä ensimmäisen viikon ajan.


Siinä on meidän koulu, 22 kerrosta ja kerros 9ssä asutaan me!


Vasemmalle jää koulu ja oikeelle asuntola


Ikean liukuportaat


Satamasta


Torstai aamuna kun vihdoin saimme itsemme ylös sängystä lähettiin kävelemään satamaan ja ihastelemaan maisemia. Siellä tuli semmoinen ryhmä jossa oli pieniä koulupukuisia oppilaita, ala-aste ikäisiä. Lapset opetteli ilmeisesti puhumaan englantia kun yhteen ääneen kuorossa kysyivät meiltä kysymyksiä. Aika hauskoja :D Opettaja sanoi lapsille "say thank you" ja lapset toisivat kuorossa meille "say thank you". Kävelyn päätteeksi jäätiin istuskelemaan satamaan hetkeksi ja kohta huomattiinkin että me oltiinkin ne nähtävyydet siellä. Pari miestä käveli ohi ja otti meistä valokuvia, ei kysynyt mitään lupaa vain otti. :D Ollaanhan me blondit daamit aika viehettäväviä, siitä ei nyt pääse mihinkään :p


Tässä on ne paikalliset lapset jotka opettelivat puhumaan englantia :)


Satamassa, hong kong island näkyy taustalla 


Illalla käytiin tuossa lähellä yhdessä ravintolassa syömässä, se oli sellainen länkkäri paikka, jossa tilattiin siis pihviä ja ranskalaisia eli ranuja. Ruoka oli hyvää ja tosi täyttävää. Kuluneen viikon ajan on syönyt puolet vähemmän kuin normaalisti, ja tuntuu että mahalaukku ei enää vedä niin paljon kuin ennen. Ruuan jälkeen lähdettiin metrolla ladies marketille, se oli semmoinen kuja jossa oli paljon kaiken maailman kojuja. Mukaan sieltä tarttui kahdet kengät ja laukku. Siellä täytyy tinkiä, ja kunnolla. Olisin varmaan saanut ostokset vieläkin halvemmalla jos olisi ollu kunnon tinkimishinku päällä. Nimittäin samat kengät oli seuraavana päivänä toisessa kaupassa jo lähtöhinnaltaan halvemmat kuin mitä ite maksoin tinkimisen jälkeen. :D No siitä sitä oppii. :p


Kellä on siisteimmät popot! 


Tuommoiset lähti mukaan ladies marketilta


Perjantaina olikin mentävä koululle. Tosiaan siihen kävelee semmoisen 15minuuttia, ja tunneleita pitkin ja metroaseman läpi. Koulusta saatiin opiskelijakortit, joilla voi maksaa muun muassa pyykkäämisen ja tarvittaessa maksaa ilmastoinnin. Seuraavaksi mentiin tekemään ensimmäinen paikallinen KOE! Siis kuntosalille, sinne ei pääse jos ei tee ensin kirjallista testiä. Joo vähän jänskätti että mitäköhän siitä oikein tulee, mitä ihmettä ne siinä muka kysyy?! No mies antoi kynän ja paperin käteen ja pyyti istumaan, ei saanut puhua kenellekkään testin aikana. Katsoin paperia ja mieleen tuli "WHAT" ja naureskelin mielessäni. Kysymyksissä oli sanoja josta ei ollut mitään havaintoa, toivottavasti tällä maalaisjärjellä pärjää. KÖ? 14 kysymystä joista pitää olla 9 oikein että pääsee käyttämään kuntosalia, uima-allasta jne. Kysymyksissä oli 4 vaihtoehtoa, osa oli todella vaikeita kun ei ihan ymmärtänyt mutta sitten oli myös "mikä on 25 vuotiaan maksimi syke" "Kuinka kauan pitää vähintään lämmitellä ennen treeniä" jne. ja vaihtoehdotkin oli vähän epäselviä. No katotaan kui tän tytön käy. Jos ei pääse läpi, voi tehdä testin uudelleen tai mennä 2h kestävälle kuntosali kurssille jossa käydään asiat läpi. Olisi nimittäin ihana vähän liikkuakkin täällä, kuntosali on tuossa ihan lähellä 2.kerroksessa joten sinne olisi tosi helppo mennä. Eihän suomessa kuntosalille pääseminen ole ihan näin hankalaa :D



Illalla lähdettiin sitten katsomaan IHAN MIELETÖN VALOSHOW! No ehkä meillä oli vähän huono tuuri kun oli aika sumuista ja oltiin ehkä vähän väärässä paikassa katsomassa sitä. Mutta siis idea oli se että hong kongin saaren puolen rakennukset vilkkuivat ja katottiin niitä täältä kowloonin puolelta. Se valoshow on joka ilta kahdeksalta. Täytyy jokin kirkkaampi ilta mennä ihmettelemään niitä uudestaan. Muutaman valokuvankin nappasin mutta aika huonoa laatua oli ne kuvat.


Näkymä koululta 16. kerros


Asuntolan edestä, kirkas päivä oli



Tilasin tuon kolmanneks ylimmän, ihan randomilla. Päätin että huonosti ei voi mennä.. mutta..


Sain ensin tämän... 


mutta sitten se vietiin nenäni edestä Matille ja tilalle tuotiin tämä.


Huikea valoshow satamassa joka ilta klo 20.00


Pitihän siitä paikallisesta poliisistakin ottaa kuva. ;)

Ja siitä myös paikallista hackmania, Sham Shui Po:lla.


Valoshowsta lähdettiin syömään, mentiin paikkaan nimeltä Mr.Wong. Siellä sai syödä sekä juoda niin paljon kuin napa vetää 50HKD eli 5€. Ei paha, se oli kyllä vähän hämärän näköinen pikku kuja, oluita sai käydä itse hakemassa kylmälaukusta sitä mukaan kun oli nauttinut niitä. Pari tuntiahan siinä sitten vierähti. Vessat ei ollu kyllä kovin hygieenisen näköiset, mutta onneksi käsidesi pelastaa tilanteen kuin tilanteen :)
Vaikka yleiset vessat on joskus vähän hämärän näköisiä, silti ei ole ollu mitään maha tai muita vaivoja, toistaiseksi.

Mr. Wong. 

Wongilta lähdettiin sitten LKFlle, eli lang kwai fongille. Siellä meidän oma henkilökohtainen opas Jarkko vei meidät baariin, josta päästiin kattoterassille. Terassi oli muuten 30.kerroksessa. Ei paha, siistii, se oli hienoo! Sumee keli silloinkin mutta oltiinhan me ihan todella korkeella !! Ilta jatkui sitten tutustuessa lisää paikalliseen yöelämään. Ja jälleen kerran hauskaa oli!


Näkymää 30. kerroksesta, kuvan laatu huono ja tämä täytyy nähdä omin silmin. wohooo, tää on niin siistii. :D


Lauantai aamuna tai oikeastaan iltapäivällä lähdettiin Tsim Sha Tsuille (TST) kahville ja käytiin jossain kolmekerroksisessa elektronikaupassa. Siellä oli vaikka mitä, ja aika tosi edullisestikin vielä. Löysin sieltä itselleni hiiren, se on pinkki jossa loistaa valo silloinkun kone on päällä :) COOL! :D

Päivät menee täällä todella nopeasti ja ennenku huomaakaan onkin jo ilta. Koti-ikävä onkin alkanut vaivaamaan, varsinkin iltaisin kun pitäisi alkaa nukkumaan. Koska täällä kello on kuitenkin edellä sen kuusi tuntia, illalla nukkumaan käydessä suurinosa kavereista on töissä vielä ja ei kerkeä/pysty juttelemaan. Jos illalla ei meinaa saada unta, voi hakea aulasta paikallisen sanomalehden ja lukea sitä, ehkä se uni sitten tulee  Normaaliin unirytmiin pääseminen on siis vielä vaikeeta.

Lauantai iltana käytiin semmoisella puistomaisella katolla, siellä oli tosi paljon muita vaihtareita ja ilta jatkui sitten taas vielä LKFlle pyörimään ja tanssimaan. Keli oli lauantaina aika surkea, alkoi tihuttamaan vettä alkuillasta mutta sehän ei meidän tunnelmaa pilannu, siellä katolla olisi voinu olla enemmän porukkaa jos ilma olisi suosinut mutta sitten taas muuten oli taas tosi paljon ihmisiä liikeellä. Näköjään ei muitakaan haitannut pieni vesi sade.

vieläkin tuo aika ero ottaa aika koville, tai ainankin luulen että tämä väsymys johtuu siitä. Tosin osa syy voi olla myös se että on tullut valvottua aika myöhään monena iltana kun on pitänyt lähteä katsomaan yöelämää. :)

Jee, ja tänään maanantaina ostin uudet kengät, jälleen. Mutta tälläkertaa hienot lenkkari. Olisi pitänyt suomesta kantaa ne mukaan koska olisi kiva päästä ulos reippaalle kävelylle ja näillä ballerinoilla se ei ehkä ole ihan hyvä juttu. Tässä kuvaa uusista aika cooleista kengistä. (Hyvä etten kuitenkaan ottanut suomesta kenkiä liikaa, koska nyt TÄYTYY ostaa uusia. )


Näillä on hyvä lähteä kirmaamaan tuonne asfaltille :)


eli tänään käytiin victoria peakilla ihmettelemssä, sinne ei asuntolastakaan ole ihan mikään järjetön matka, metroa vaihdettiin kerran. Admiraltyssä jäätin pois ja lähdettiin kipuamaan vähän ylöspäin lippuluukulle. Se oli upea paikka, sattui vähän turhan tuulinen keli joten paleli jonkin verran siellä ylhäällä. Sieltä löysin myös muutaman postikortin, jotkut onnekkaat saattavat sellaisen saada tässä lähitulevaisuudessa. Ottakaa huomioon että siinä voi kestää :D

Ylös siis mentiin vanhalla raitiovaunu tram, se oli vähän pelottavaa koska kiskot näyttivät sille että ne hajoaa ihan mikä hetki tahansa. :D mutta selvittiin ylös asti, tässä alla sitten muutama kuva sieltä.


Peakille menossa, vielä oli aurinkoista ja lämmintä



hihhih :) Tykkään


Peakin huipulta


Mutta pitää se itse nähdä omin silmin








Turistit


The peak i love you




Pois lähtiessä olikin jo pimeää vaikka kello oli vasta kuusi, toisen kerran peakille täytyy mennä illalla, näkyy kaikki kaupungin valot, siitä lisää sitten tulevaisuudessa. :) Olisi voinut jäädä samalla reissulla pidemmäksi aikaa mutta tuulinen ilma sai ihon kananlihalle ja seuraavan kerran pitää laittaa enemmän päälle :) Toivotaan ettei tullut kipeäksi tuolla reissulla.

Tässä olisi taas kuulumisia vähän, kaikki on siis fine. Alkuun oli hankaluuksia meidän kurssien kanssa, kurssit oli kaikki täynnä ja vielä perjantaina meillä oli vasta kaksi kurssia. Mutta onneksi nyt on vähän selvinnyt asiat ja kursseja alkaa olemaan oikea määrä, eli neljä. Huomenna ensimmäinen oikea koulupäivä, ja alkaa 15.30. Maanantait on näillä näkymin vapaa päiviä. :)

Huhhuh. :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti