perjantai 29. maaliskuuta 2013

Venetian Macau Titanic Exhibition and midterm week

Viime kirjoittelusta onkin vierähtänyt, pahoittelen syvästi! Mutta nyt tuleekin TAAS semmoinen pläjäys että oksat pois ::))

Venetian Macau Titanic Eshibition 24.3

Lähdimme siis uudestaan Macaulle, vaikkakin viime ferry matka ei sujunut ihan odotusten mukaan, uskaltauduin silti vielä uudelleen ferryyn. Aamulla lähdettin tukevan aamupalan kautta 9.00 pintaan taxilla Tsim Sha Tsuille ferry terminaalille ja sieltä hypättii sitten ferryyn. Ei tarvinnut odotella kuin puolisen tuntia niin päästiin lähtemään. Ferry meni tällä kertaa suht tasaista kyytiä, ei juurikaan keinuttanut, joka sopi tietty minulle. Liekkö vaikutusta myös sillä tukevalla aamupalalla. ? Macaon päässä hypättiin ilmaiseen VENETIAN bussiin joka vei meidät suoraan sinne, helposti ja vaivattomasti. Titanic näyttely loppuu maaliskuun viimeinen päivä eli sunnuntaina. 



Sitten alkoi suunnistus ison talon sisällä sinne Titanicin luo. Se oli ehdottomasti must see listan kärjesssä! 




Meno matkalta löytyi vähän välipalaa, suklaamousse annos, ommom, kyllä oli hyvää ja nälkä siirtyikin sitten kätevästi myöhemmäksi.


Opiskelijalta näyttely maksoi 60HKD tä eli ei paljon mitään. Jokainen sai oikean Titanicissa matkustaneen matkalipun pääsylipuksi ja minun lippu oli José Neto Jarim, age 21, Occupation Gardener, from Porugal and 3rd class. 

"Jardin was an illiterate gardener who could neither read nor write . He was recently married and decided to migrate to America with his friend, Domingos Coelho, to work as a landscape gardener and earn enough money to support his wife."
Seuraavaksi kuvia näyttelystä, TYKKÄSIN ehdottomasti!










Astukaamme laivaan kaikkine matkatavaroinemme!



Siellä oli myös 1. luokan potta!
  




Entisenä astiakauppiaana nämä olivat melkoisen mielenkiintoisia, pitihän sieltä sitten ostaa samantyyliset kermakko ja sokerikko kun tässä kuvassa. Ne on aivan kopiot oikean Titancin astioista.











Perhepotretti? 
"yksinhuoltajaisä, sen saksalainen serkku ja pirtsakat teinitytöt"




3. Luokan hytti






Jäävuori! Se oli ihan oikeasti jäätä! :D


Kauhun sekaisia tunnelmia Titanicissa, jos tämä uppoaa!


Wohoo LAPLAND! 



"Ain laulaen työtäs tee!


1. Luokan hyttiin menossa ;)



The New York Times


Rikkouneita astioita meren pohjassa.




"Rose Dawson Calvert"


""The heart of the ocean" from James Cameron´s movie, Titanic. 1 of 200 exact replicans. Many copies of the necklace can be found at the bottom of the Halifas. Harbour in Halifax, Nova Scotia, Canada where the final scenes of the movie where filmed"
"Valtameren sydän"









Oli upea näyttely, ja ulkopuolella oli vielä SUKLAA TITANIC, tämä herätti meissä jonkinlaista hilpeyttä :))


Seuraavan oli vuorossa Venetsia. Venetian sisälle on siis rakennettu venetsia. Joki, pieni paatti ja taivas. Aika upeeta :)






Kuuleeko kukaan?



Tilanne kuvaa :D Turistejako?



Sitten lähdettiin etsimään kahvia ja temppeliä, bussilla matkustettiin jonkin verran eikä sekään maksanut juuri mitään.





Leolle ja Timille vinkkinä, pitäiskö Sannan leipoa ens synttäreille vaikka palomies aiheinen kakku? Sanna, jätä tuo "härski" letkumies tekemättä :D Nyt kun mainitsin saatan itse pian joutua leipomaan ? :D



Sitten kiivettiin jonnekkin temppeli alueelle.






Hulluteltiin ja


Poseerattiin



Elias sai ikävän yllätyksen kuin pienen pieni (?) lintu osoitti mieltään ja heitti kakat päälle? :DD toisen vahinko on toisen ilo vai miten se meni? :D


Turisteja TAAS?









Illalla käytiin vielä yhdillä raunioilla :)


Päivän kruunasi se, kun taksilla tultiin takaisin ferry terminaaliin, taksi kuskilla oli joku TOSI hyvä levy soimassa, ja me haluttiin ostaa se levy :D Kyllä, no ensin taksikuski ei suostunut mutta sitten avasi hanskalokeron, ja sanoi että voi myydä kuitenkin sen levyn. No me ostettiin se sitten 50HKD:llä eli 5 Eurolla. Olimme ihan liekeissä siitä levystä!


Mutta loppujen lopuksi eihän se ollut sama levy jota kuunneltiin Taksissa :D Se huijasi meitä! No, hyviä kappaleita on siinäkin, ja ensi etkoilla tietää mitä kuunnellaan :D



Oli aivan hauska ja onnistunut matka! Naurua riitti koko päivälle ja ferrykään ei takaisinpäinkään enää heiluttanut niin kuin edellisen kerran. ! Nyt on Macao nähty, kolmatta kertaa en tule enään sinne menemään. Lupaan sen!

Viikko alkoi muutenkin hyvin, sain paketin suomesta Lauralta Tuomon mukana. Kiitos Sanna Tuomo Ja Laura <3


Ja parani vain kuin eilen torstaina tuli pääsiäispaketti postissa ÄITILTÄ JA ISKÄLTÄ  <3 


"Halauksia ja suukkoja äidin pienelle oravan pojalle maailman toiselle puolelle.."
Kiitos!! <3

Nyt on siis alkanut pääsiäisloma, täälläkin vietetään pääsiäistä niinkuin suomessa, ei nyt ihan yhtälailla mutta pyhiä kuitenkin. Ajattelin pyhittää viikonlopun kouluhommille. Täällä on ollut tosi huonot säät nyt viimeisen viikon ajan, ukkostaa ja sataa. Joku sanoi että sadekausi alkaisi nyt, Täältä jäi "talvi" välistä, eli tammi-helmikuu oli tavallista lämmempiä, niin voihan se olla että sadekausikin tulee nyt sitten aikaisemmin. Kurjaa!! Mutta pietään peukkuja että menisi ohi! Ihan kaiken varalta silti varattiin eilen lennot Singaporeen 18.4 - 26.4 :) Singaporessa kolme päivää ja siitä suuntaamme singaporen saarelle Bintaniin viideksi päiväksi :) Jos se aurinko ei tule tänne, me menemme auringon luo.


Eilinen ukkonen. Hui.


Oli myös siis kaksi Midtermiä kuluneella viikolla. Advanced English for university studies ja Management business information systems and applications kurssit. Sujuivat toivottavasti hyvin :) Vielä on muutamat isot esseet edessä ja loppukokeet. Loppukokeiden päiviä en tiedä vieläkään, paitsi viinikurssin koe oli 14.5. Koe kausi on 14.5-29.5 ja pietään peukkuja että ne kokeet olis siinä aika heti alussa :)

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKKILLE MURUILLE SINNE SUOMEN MAALLE! <3

Ps. Olen lähetellyt täältä aika useita kortteja monelle, mutta nyt on ilmeisesti käynyt niin että osa korteista on jäänyt matkanvarrelle. Voisitteko murut huutaa vaikka "hep" kun postilaatikkoon kilahtaa kortti? Tiiän sitten mitkä menee perille ja mitkä ei? :) Useasti menee vain 5 päivää mutta nyt on jo menny 2,5 viikkoa viime korttien laitosta :/